|
Olemme jakaneet Homma-rahaa vuodesta 2006. Nyt Homma on tullut tiensä päähän ja rakennamme talven aikana uuden nuorten palvelun. Seuraa viestintäämme kevätkaudella!
Tänä vuonna Homma-rahaa saaneet ryhmät palkitaan normaalisti Homman huipennuksessa keväällä 2012.
Näin Homma toimii
1. Kerää kaveriporukka
2. Ideoikaa oma projekti
3. Hakekaa Homma-rahaa
4. Toteuttakaa unelmanne!
Homma-rahaa omalle projektille
Voitte hakea 100-200 euroa Homma-rahaa omalle projektillenne. Ei ole väliä, onko projektinne iso tai pieni. Projektin teemana voi olla mitä vain, mikä teitä kiinnostaa ja mitä haluaisitte tehdä. Homma-rahan lisäksi saatte meiltä opastusta projektin toteuttamiseen.
Homma-rahaa voit hakea yhdessä kavereidesi, harrastusryhmäsi tai vaikka luokkasi kanssa, kunhan teitä on vähintään kolme. Suurimman osan ryhmän jäsenistä tulee olla 13-19-vuotiaita.
Nimetkää yksi ryhmänne jäsenistä yhteyshenkilöksenne. Lisäksi ryhmällänne tulee olla vastuuaikuinen, jonka tehtävänä on olla tukenanne ja tarvittaessa apunanne. Vastuuaikuinen voi olla ryhmään kuuluva täysi-ikäinen nuori.
Homma-rahan saajista päättää Nuorten Akatemian työntekijöiden muodostama raati kuudesti vuodessa. Homma-raha on käytettävä siihen tarkoitukseen, johon se on myönnetty.
Homma-rahan saajat bloggaavat projekteistaan SKENE-X-nettipalvelussa, joka tarjoaa tukea projektin toteuttamiseen. Lopuksi projektista kirjoitetaan raportti, joka toimitetaan Nuorten Akatemiaan.
Homma-raha pähkinänkuoressa
Homma-raha
- projektiavustus nuorille
- 100-200 euroa
Projekti
- pieni tai iso
- teema vapaavalintainen
Ryhmä
- vähintään 3 henkeä
- suurin osa 13-19-vuotiaita
Tukena
- vastuuaikuinen
Tehtävä
- blogi
- raportti
|